keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Aarne , Ahti ja Lauri Mansikkala - nuorena nukkuneet



Mansikkalan leipomon autossa istuvista ratin takana luultavasti Ahti ja huopahattu päässään Aarne. Auton rekisterinumero oli Espoo 5. Se saatiin leipomon käyttöön 1925. 

Kaarle ja Olga Mansikkalan kuudesta lapsesta me lapsenlapset tunnemme kaksi vain muiden kertoman perusteella, Aarnen ja Ahdin. Molemmat menehtyivät sairauksien murtamana nuorella iällä, Ahti 16-vuotiaana ja Aarne 25-vuotiaana. Aarnen virallinen nimi lienee ollut Aarnio, koska se esiintyy kirkonkirjoissa.

Terveydenhoitojärjestelmä ei sinä aikana ollut lähimainkaan nykyisellä tasolla mikä lienee ainakin osasyy heidän varhaiseen kuolemaansa.

Tämän blogin myötä olen saanut myös tietoa Lauri Henrik (Heikki) Mansikkalasta, joka on isäni serkku. Hän kaatui talvisodassa 1.1.1940.

There is a short summary in english at the end of the story.


Mieleeni on jäänyt Aune Fasterin moitteet espoolaisten hoidosta vastanneen helsinkiläisen yksityissairaalan rutiineille. Niihin kuului potilaan kylvettäminen ennen kuin hänet vietiin osastolle. Vaikeasta diabeteksestä kärsinyt Ahti vietiin huonossa kunnossa sairaalaan. Fasteri oli vakuuttunut siitä, että jos hänet olisi heti viety hoitoon hän olisi selviytynyt. Potilas oli kuumeinen, eikä kylvettäminen hänen tilaansa varmaankaan kohentanut. 

Ahti Mansikkala, kuva Sven Mansikkalan jäämistöstä, kuten muutkin tämän tekstin henkilökuvat.


Aarnen muistamme olleen rautateillä töissä junanlähettäjänä samoin kuin vanhin veljeksistä, Bertil, ennen kuin tämä päätti siirtyä Papan luo leipomoon töihin. Mutta Ahti ei ilmeisesti ehtinyt juurikaan työuraa tehdä, koska menehtyi niin nuorena.


Tässä omenatarjoilussa ovat mukana sekä Aarne (takana) että Ahti (edessä vas), edessä keskellä Sven. Vasemmalla olevaa naista en tunnista, mutta kaksi muuta ovat Aune ja Mamma Olga. Ahti näyttää useissa kuvissa katsovan jonnekin kaukaiseen, mm. Arkadia- talon portailla otetussa kuvassa.

Aune Fasterin ja isäni kuvakokoelmissa toistuu kaksi miestä, joiden uskon olevan nämä muita ennen edesmenneet veljekset. Heitähän en koskaan tavannut.


Aarne oli aktiivinen suojeluskunnassa.

Molemmat veljekset laskettiin ensimmäisinä Mansikkalan sukuhautaan Espoon kirkon hautausmaalla. Siinä lepäävät nyt Pappa Kaarle, Mamma Olga, muut sisarukset puolisoineen, paitsi Sven. Hän halusi oman puolisonsa sukuhautaan Emäsalon Meriniemellä. 

"Tottakai, olenhan minä maksanut siitä jo vuosia hautapaikkamaksutkin", hän perusteli valintaansa ennen kuolemaansa.


Onni Aarnio, Aarne 5.10.1904 – 16.6.1929
Ahti Ensio 15.6.1910 - 14.2.1927


Kuva: Vesa Mansikkala


Serkku Lauri Henrik (Heikki ) Mansikkalan

Lauri on isäni sisarusten serkku, josta meillä kolmannen polven lapsilla ei ole ollut juuri mitään tietoa. Sen verran tiedettiin, että hän oli setäni, leipurimestari Veikko Mansikkalan, paras nuoruuden kaveri. Juoksuharrastus oli heille yhteinen. Tiedettiin myös, että Veikon poika, serkkuni Vesa-Veikko, on saanut toiseksi ristimänimekseen Lauri tämän ystävyyden muistona.

Lauri kaatui 34-vuotiaana Talvisodassa uudenvuoden päivänä 1940 johtaessaan komppaniansa hyökkäystä Impilahdella Ruhtinaamäen Juttuselässä. Siinä kaatui monta nuorta miestä. Näiden mukana Ari Vaisasen ukki, joka oli tämän kohtaloa selvittäessään löytänyt tietoja Laurista. Osin tämän blogin ansiosta hän välitti tietoja minulle, ja kävi ottamassa tässä mukana olevat sankarihautakuvat.

Sain Arilta nämä viestit:

Hei, Haeskelen mielenkiinnosta Talvisodassa, Ruhtinaanmäen taistelussa 1.1.1940 kaatuneen ukkini sotataustoja. Hänen joukkueenjohtajansa kaatui samassa taistelussa, samana aamuna:   MANSIKKALA Lauri Henrik (Heikki) († 1.1.1940)
MMK, agronomi. Vänrikki, joukkueenjohtaja
* Helsinki 6.5.1907, vanht maalari Johan Henrik (Heikki) Mansikkala ja Sigrid (Siiri)
Lehtonen.
Yo Helsingin koelys. 27, kirj. mm-tk. sl 28 (ESO), MMK 32, agronomi 33. Valtion
vointarkastuslait. ass. 32-34, Valion laborat. ass. 36-37, juustonvalm. neuvoja 38-.
Varusmp. 27-28 PPP 1, RUK 14 A (kiv) Hamina, res.vänr. 28. Talvis. kiv-jj. JR 37
Tulemajoki, Uuksu, Syskyjärvi, Ruhtinaanmäki. Kaatui 1.1.1940 Impilahdella
Ruhtinaanmäen Juttuselässä kk-suihkusta johtaessaan hyökkäystä. Haud.
Hietaniemen sankh.
Harr. shakki ja urheilu, erit. keskimatkojen juoksut. - (Kr: A.I.Virtanen).

Lauri Mansikkala oli vuodesta 1936 sotaan saakka A. I. Virtasen ryhmässä Valion laboratoriossa töissä tutkijana. He kehittivät silloin mm. Emmental-juuston suomalaisen version, ja loivat perusteet A.I.Virtasen Nobelpalkinnolle.

Hautakuvat: Ari Vaisanen

Lauri Mansikkalan viimeinen leposija on Hietaniemen sankarihautausmaalla, hauta numero 230, lähellä Mannerheimin hautaa. Hän oli isoisämme Kaarle Mansikkalan veljen, Henrik (Heikki) Mansikkalan tiettävästi ainoa poika.


Päivitys 19.1.2024: Ari Vaisanen on jatkanut etsintöjään Kansallisarkistossa. Hän on löytänyt mm. aineistoa Lauri Mansikkalan ja A.I. Väisäsen yhteistyöstä, ja Laurin osallistumisesta shakkikilpailuihin. Sekä koskettavan lehtileikkeen, johon on kirjattu kihlautuneita 1.10.1939. Näiden joukossa ovat Leila Ivaska ja Lauri Mansikkala. Kihlaus päättyi vain kaksi kuukautta myöhemmin, kun Lauri kaatui samassa taistelussa kuin Ari Vaisasen ukki.



Summary:

Aarne and Ahti Mansikkala - passed away young. Also their cousin Lauri Henrik (Heikki) Mansikkala.

Kaarle and Olga Mansikkala had two children whose we grandchildren never met. We know them just about what our parents and Aune Fasteri has been telling. The both passed away still young, Ahti at 16, Aarne was 25 years. Officially Aarne was maybe Aarnio as it stands in some church books, but he was called Aarne.

The healthy system was not like today which might been a part of the reason why they did not survive. I remember especially how Aune Fasteri was annoyed about the treatment of Ahti who had diabetes. He was taken to hospital with high fever. Their rule was that all patients had to pass a bath before taken to treatment. Aune meant that was unnecessary and he had survived if he got treatment right away.

Aarne war working for the state railways as station manager and was active in Suojeluskunta, civil guard, which can be seen in the pictures after Aune Fasteri. 

The cousin Lauri Henrik (Heikki) Mansikkala 6.5.1907-1.1.1940 died in Finnish Vinterwar against Sovjetunion at Impilahti, Ruhtinaamäki, Juttuselkä. He was leading his plutoon in attack, and was hit by maschine gun shower. There was several men who died. 

Before that he was one of the receahers in the group in Valio diary firm which deleveloped Finnish emmenthal cheese which is known as one of the best of the kind outside Switzerland. The group was leed by professor A.I.Virtanen who later 1945 received the Nobel Prize in chemistry as result of his groups findings or "for his research and inventions in agricultural and nutrition chemistry, especially for his fodder preservation method” as it stands at the internet page of the Nobel Prize commite.

Lauri Mansikkala was educated in University of Helsinki in the faculty of agriculture. He was the only son of  Henrik (Heikki) Mansikkala, the brother of my grandfather Kaarle Mansikkala.

He has got his last rest in the hero cemetary Hietaniemi in Helsinki,  grave number 230 close to the central grave of Marshall G.C. Mannerhim.